Aliarvostetuin perho

Jokaisella on rasiassaan perhoja, joita ei vain tule syystä tai toisesta juurikaan käytettyä. Ne voivat olla joko niitä vähän huonommin onnistuneita varaperhon varaperhoja tai tiettyjä malleja, jotka vaan eivät tuo sitä luottoa kalan saannista. Itselleni tämä perho on Francis. Tai Snaelda. Mikä variaatio nyt sattuukin olemaan kyseessä.

Jostain olen lukenut fracistyylisten perhojen olevan islantilaista alkuperää. Aivan yhtä hyvin malli saattaa olla vanhan loordin rasioista, sillä omihan Strákarnir okkar (Our boys) taidokkaasti viikinkikannustuksensa skotlantilaiselta Motherwellilta. Oli miten oli, perho on itselleni antanut tapahtumia saamaansa peliaikaan nähden sen verran runsaasti, että asiaa lienee syytä käsitellä tarkemmin.

 

Pidän itseäni korkeintaan keskinkertaisena perhonsitojana. Osaan kyllä tehdä kalastavia kötöstyksiä ja varsinkin niistä usein sidotuista ottikoneista alkaa tulla rutiinilla varsin siedettävän näköisiä. Sidontatyylini olen kirjaimellisesti apinoinut yhdeltä legendaarisimmista nykyajan lohen perhokalastajista, Silverdream.fi sivustolla avautuvalta Äikkään Mikiltä. Ehkä Francis on sekä sidontatyyliltään että ajatusmaailmaltaan niin kaukana pitkäsiipisten putkiperhojen maailmasta, etten vaan millään tahdo saada siitä edes omaa silmää miellyttävää.

Kalastan lohta lähes pelkästään upposiimoilla, joista eniten käytän I-1-3, 2-4 ja 4-5. Käytän näitä siimoja lähes kaikilla vedenkorkeuksilla aina kun se vain on sääntöjen mukaista. Koen monen muun upposiimoja suosivan tavoin, ettei kyse loppujen lopuksi ole perhon saamisesta kovinkaan syvälle, vaan enemmänkin siiman vauhdin hidastamisessa virrassa. Esimerkiksi viime elokuussa kalastin Gaulalla Sanden-nimisessä poolissa juuri tuolla i-1-3 virtauksen ollessa n. 60 kuution kieppeillä, joka Gaulalla on varsin vähän. Koin että tuo siima hidasti kevyen ja ison putkiperhon vauhtia poolissa antaen sille aikaa kalastaa. Olin säätänyt perukkeen yli vavan mittaiseksi, joten en usko että perhon uintisyvyys oli paljoakaan pintavirran alapuolella.

Edellä oleva on tärkeä siksi, että kaivaessani Franciksen siinä viimeisessä hädässä pakin pohjalta, vaihdan samalla siiman kelluvaan tai maksimissaan intteriin. Tämä johtuu siitä että sidon Francis-tyyliset perhot messinkiputkiin ja usein vielä painotan niitä lisää. Parhaimmillaan sidokseni sopisivat ehkä paremmin virvelillä heittoon, kuin perhosiiman jatkeeksi. Toisin sanoen huomasin, etten voi tehokkaasti kalastaa mieluisilla siimoillani samoja pooleja, sillä perho kolisi aina pohjassa. Sen sijaan kevyemmillä siimoilla kalastus onnistuu erinomaisesti.

En ole saanut Fransis-tyylisillä perhoilla kovinkaan suuria kaloja, mutta liian monta kertaa se on antanut tärpin paikassa, jossa mieluisammat sidokseni ovat pyytäneet tyhjää. Itse kuulun siihen koulukuntaan, jonka mukaan perhon merkitys lohenkalastuksessa erittäin suuri, joten laitanpa tähän alle tyylin, jolla sidon tuon harvoin käyttämäni perhon. Sain hiljan käyttööni Riverbug-sidontatuotteista tutulta Revon Juhanilta uusia tuotteita, joiden mukana tuli näitä “tunkkiongiksi” ristimiäni messinkiputkia. Taidan sitoa putkeen väärin päin, mutta se tuntuisi pelaavan tässä mallissa varsin hyvin. Lisäksi yhtään ylimääräistä painoa ei runkoon tarvitse laittaa..

Kiristä Riverbug “tunkkionki” tai messinkinen teardrop-putki väärinpäin penkkiin. Sisälle kannattaa sulattaa pätkä sopivaa muoviputkea perukkeen suojaksi. Uitan perhoa irtokoukulla, jonka silmän ja perukkeen solmun suojaan oranssilla silikoniletkulla. Tunkin takahahloon (lue: etuhahloon) sidon oranssin ja keltaisen bucktailin seoksesta kauluksen noin 1,5 kertaa rungon mitan ja leikkaan ylimenevät tarkasti langan läheltä.

Sidon monesti paksusta siimasta sulatetut silmät bucktail-kauluksen päälle. Kaikille liimanhaistelijoillehan tässä on selkeä paikka kikkailla UV-tuotteilla. Saatavuuden mukaan laadukkaasta oranssista haikaransulasta voi kiepauttaa parin kierroksen häkilän buctailin ympärille. Kalastan Franciksella usein pumppaamalla vavalla perholle liikettä, jolloin haikarahäkilä elää hienosti sotkeutumatta kuitenkaan koukkuun. Sidon myös Fracikseen kuuluvat neljän paksua häkilähöyhenen ruotia täsmällisesti perhon ympärille. Häkilänruodit kannattaa sitoa putkelle paljon aiottua pidempinä ja takarungon valmistuttua kerätä ne yksitellen näppeihin perhon taakse ja pätkäistä halutun mittaisiksi yhtä aikaa. Perhon päälle laitan pari vihreään taittavaa fläsää ja kierrän vielä oranssia kukkoa takahäkiläksi koko komeuden ympärille.

Eturungon teen aivan perinteisestä joulunpunaisesta sukkalangasta, jota olen vaimon ompelulaatikosta kähveltänyt aika kerän. Villalankaa ei tarvitse edes myllyttää dubbingiksi, mikäli sitoo valmiiksi kartioituun runkoon. Messinkiputkeen sitoessani muotoilen rungon kartioitumaan lyijylangalla, jonka liimaan paikalleen ja pihdeillä vielä puristelen sen muotoonsa. Myös villalangan alle kannattaa laittaa hieman pikaliimaa varmistukseksi. Kierteenä sopivan kokoinen hopea oman maun mukaan. Kartioiduissa ja paksuissa rungoissa kierrettä ei tahdo saada pysymään aisoissa millään, joten en ole edes viitsinyt yrittää. Ensimmäisten heittojen jälkeen kierre on joka tapauksessa saman näköinen kuin kuvassa.

Perhon päättelen lähes aina pehmellä ja varsin lyhytsiikasisella kaulushäkilällä. Pehmeä kukko on mielestäni optimaalisin vaihtoehto, mutta sellaisen löytäminen on usein melko haastavaa. Kanan satulasta saa erinomaisen korvikkeen. Tarhatun viidakkokukon niskassa on paljon perhoihin sopimattomia pieniä ja isoja keskeltä haljenneita silmähöyheniä. Yhdestä haljenneesta höyhenestä saa halutessaan perhon päälle kontrastia tummemmalle peräosalle.

Monesti Franciksesta, GP:sta ja muista katkaa “jäljittelevistä” perhoista kuulee sanottavan, että varsinkin loppukaudesta paikkansa valinnut kojamo käy vihaisesti joko perhoa häätämässä tai jättää sen kokonaan huomiotta. Tiedä häntä, mutta hienoja tapahtumia perho on antanut sekä minulle että kanssakalastajille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *